Tervetuloa kesäretkelle 16.6.2024!

Sukuyhdistyksen kesäretki suuntautuu Sastamalaan. Kohteina ovat Pyhän Olavin kirkko, Tyrvään pappila taidenäyttelyineen sekä Herra Hakkaraisen talo.

Kokoonnumme Huittisten ABC:llä 16.6.2024 klo 10.30. Sieltä siirrymme yhteiskuljetuksella kohteisiin. Takaisin Huittisiin palataan noin klo 16.30.

Retken hinta on 30 €, lapset (alle 10 v) 20 €.

Ensin menemme Pyhän Olavin kirkkoon (matka 31 km), jossa alkaa opastettu kierros noin klo 11.15. Kirkko on kuuluisa tulipalon jälkeen tehdystä mittavasta talkoovoimin toteutetusta korjauksesta, minkä yhteydessä taiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala loivat kirkkoon puhuttelevaa kuvataidetta.

Lounaalle siirrymme Tyrvään pappilaan noin klo 12 (matka noin 3,5 km). Syötyämme meillä on hieno tilaisuus tutustua kolmen taiteilijan teoksiin pappilan näyttelytilassa.

Pappilasta siirrymme Herra Hakkaraisen taloon noin klo 14.30 (matka 700 m), joka tarjoaa elämyksiä koko perheelle. Kannattaa piipahtaa myös viereisessä kauniissa Funkkis-kahvilassa, jossa on taidenäyttely. Lähellä on myös Tyrvään kirjakaupan Kirjakellari, josta voi tehdä nostalgisia löytöjä Vammalan kirjapainon ajoilta.

Ilmoittautumiset viimeistään 15.5.2024 Lyyti-ohjelmalla https://www.lyyti.in/hollmensukukesajuhla24 tai Mikko Toivoselle puh. 045 319 2688 kautta.

Huom! Linja-autoon mahtuu 47 matkustajaa. Retken toteutumiseen tarvitaan vähintään 30 henkeä.

Sukujuhlat 2022

Tavattiin taas, kiitoksia!

”Olipa mukava ja vapautunut tunnelma. Hieno tilaisuus kaikilta osin. Kylläpä oli hyvä ruoka ja se mansikkaleivos, aiai. Ihanan rento, mutta aktiivinen ja sujuva kokous.”

Saamani runsas palaute kertoo erinomaisesti onnistuneesta sukujuhlasta Lapin Patolammella. Kiittäen pitää kumartaa moneen suuntaan: Tuomisen Maija tarjoiluista ja Pertolan Ville puitteista vastaavina, sukuneuvoston jäsenet, erityisesti Laihon Kari sihteerinä, Juuso Alaranta taloudenhoitajana , Olli Haaslahti kotisivujen ylläpitäjänä sekä Mikko Toivonen lehtivastaavana, kaikki tehtävänsä erinomaisesti hoitaneina tekivät juhlastamme hauskan ja sukuyhdistyksemme kokouksesta sujuvan.

Sukukokous menossa, puheenjohtajana Sakari Alaranta ja sihteerinä Sakarari Hollmén

Kyllin ei voi kiittää juhlaväkeä juhlan onnistumisesta. Te loitte tunnelman. Tiedän, että monelle tuleminen juhlaan vaati ponnisteluja. Me kaikki järjestäjät osoitamme siis nöyrän kiitoksen teille että pääsitte paikalle.

Mitä muuta jäi vietäväksi kotiin kuin hyvä mieli? Järjestelyistä viimekädessä vastaavana sukuneuvoston puheenjohtajana toivoin tietenkin sujuvaa ja viihtyisää sukujuhlaa, jossa myös pakolliset sääntömääräiset asiat saataisiin mutkattomasti hoidetuksi. Tätäkin tärkeämpää oli, että juhlamme henki osoitti sukuyhdistyksemme olevan edelleen tarpeellinen ja elinvoimainen.

Viimeistään eläkeiän kynnyksellä alkaa useimpia kiinnostaa omat juuret. Sukuseuramme ja taltioitu tieto tarjoavat joustavat puitteet taustatietojen tutkimiseen ja henkilötarinoiden kokoamiseen. Juhlassamme varmasti ymmärrettiin, että jokaisen panos on tärkeä tiedon taltioimisessa. Kiitoksia juhlaväelle, että saimme mukavia ideoita materiaaliksi kotisivuille ja lehteemme. Odotan innolla anekdootteja juttulaariin sekä valokuvia suvun tapahtumista.

Vielä kerran kiitos kaikille.

Sakari

Ruokamatka suvun juurille

Kun kaikki maailman tieto on 24/7 vain yhden klikkauksen päässä, nykyään minusta tuntuu siltä, että oikeasti mielenkiintoiset asiat ovat niitä, joista löytyy vain vähän tietoa netistä. Osumia hakukoneessa 14,5 miljoonaa – varmasti suosittu juttu, mutta onko kuitenkaan mielikuvitusta kiihdyttävä? Osumia ”vain” 11.400 – nyt mennään vähemmän tutkitulle alueelle, josta voi löytää tiedon helmiä.

Eräs vähemmän osumia tuottava hakusana on lapskoussi. Puhelin käteen ja googlaamaan! Tai sitten vain luet tämän artikkelin, syvennyt rauhassa tähän gastronomiseen ihmeeseen ja käyt läpi ne 11.400 osumaa vasta sen jälkeen.

Lyhyesti: lapskoussi on raumalainen pitäjäruoka. Tässä jutussa kerron kokeiluistamme sen valmistamisessa, makuelämyksistä ja lahjomattomasta (lasten) palautteesta. Toivottavasti saan sinut innostumaan tutkimaan suvun gastro-maantieteellisiä juuria tämän ruoan kautta.

Lähdemme siis makumatkalle Rauman suuntaan. Lapskoussi on lähtenyt sieltä maailmalle, muun muassa Saksaan, tai sitten merimiehet ovat tuoneet sen maailmalta Raumalle. Vastaus riippunee vastaajan kotiseutuylpeyden määrästä.

Itse en ollut kuullut lapskoussista ennen sukuneuvoston tämän vuoden kesäkokousta. Ruokalaji kuulosti kuitenkin juuri sellaiselta, jota olisi kiva kokeilla lasten kanssa. Olemme kovia kokkaamaan ja tekemään makumatkoja eri puolille maailmaa, ja nyt olisi hauskaa vaihteeksi pysyä Suomessa sekä päästä suvun alkujuurien suuntaan.

Teimme suuren kokeilumme pyhäinpäivän kunniaksi. Muokkasimme Maijan reseptiä hieman sen mukaan, millaisia lihoja oli saatavilla lähikaupasta. (Muistilappu itselleni: käy ennen seuraavaa kertaa kauppahallin lihakaupassa hakemassa laaja valikoima erilaisia luisia lihapaloja ja käytä vielä enemmän aikaa niiden hauduttamiseen.)

Lapskoussia kokkaamassa, juniorikokkeina Eino, Jalo ja Ilona

Totuuksia lasten suusta valmistusvaiheessa:

”Näyttää liian hyvältä!”

”Tiedän, että maistuu liian hyvältä!”

(Toisaalta rehellinen kommentti ulkonäöstä: ”Jos en olisi itse tehnyt tätä, en välttämättä maistaisi.”)

”Lapskoussi tai henki!” (Lienee viittaus siihen, että hyvä ruoka on kultaakin kalliimpaa…)

Lisää totuuksia ruokailun jälkeen:

”Tätä voisi laittaa hyvän leivän päälle, nam.”

”Joka pyhä lapskoussia!”

”Saako tätä lisää – paljon!”

Tämän kokeilukerran perusteella voin todeta, että lapskoussin valmistaminen on helppoa ja mukavaa puuhaa lasten kanssa. Aikaa siihen menee, erityisesti lihoja kannattaa hauduttaa pienellä lämmöllä pitkään, joten arki-illan pelastusta tästä ei saa. Lopputulos on kuitenkin vaivan väärtti!

Seuraavalla valmistuskerralla teemme lapskoussin vuokaan ja paahdamme siihen rapean pinnan uunissa. Päälle voisulaa – ja ei muuta kuin syömään! Lapskoussin ainekset antavat mahdollisuuden reseptin monenlaiseen muokkaamiseen, joten kannustan tekemään siitä omannäköisen ruoan, jossa vanhat perinteet kohtaavat sinun keittiösi makumaailman.

Sakari Hollmén

Juniorikokkeina häärivät Eino, Jalo ja Ilona

Muistoja Ruonalta

Olen Hannes Pirilän tytär ja isoäitini, Hilma Pirilä oli os. Hollmén.

Lapsuudenkesieni kohokohtia olivat vierailut sukulaisten luona Ruonalla, Palosaaressa, Paunalla, Paavolassa ja tietenkin isän lapsuudenkodissa Pirilässä. Aina tunsimme olevamme tervetulleita. Isä piti huolen siitä, että me tutustuimme sukulaisiimme ja hänen kotipitäjäänsä.

Kerran kaksoisveljeni Pekka ja minä olimme kesätöissä Palosaaressa. Enemmän meistä taisi olla haittaa kuin hyötyä. Sen oivalsi varmaan Sakki-setä heti tulopäivänämme, kun minä työnsin Pekan maitokärryissä kovalla vauhdilla päärakennusta ympäröivän aidan läpi niin että laudat pirstoutuivat. Pirkko-serkku opetti minut lypsämään, mutta lehmiä enemmän minua kiehtoivat Palosaaren hevoset, erityisesti Vappu. Aloin kärttää Sakki-sedältä päästä ratsastamaan Vapulla. Setä kielteli, koska hevonen tiedettiin riehakkaaksi eikä satulaakaan ollut, mutta minä en antanut periksi. Sitä ratsastuskokemusta en unohda koskaan. Luulin loppuni tulevan, kun suitsetkin tippuivat käsistäni, hevonen paineli täydessä laukassa ja minä yritin pidellä sen harjasta kiinni. Ratsastuksen päätteeksi Vappu ravasi tallille. Kauhistunut Sakki-setä huusi minulle ”Paina pää alas!” Ellen olisi viime tingassa niin tehnyt, olisin lyönyt otsani tallin oven yläosaan enkä luultavasti olisi tätä muistelua kirjoittamassa.

Toimitimme Pekan kanssa kaikenlaisia askareita, esimerkiksi olimme mukana heinänteossa. Puolilta päivin syötiin ja sen päälle pidettiin ruokatauko. Me Pekan kanssa heittäydyimme talon Sulo-nimisen rengin viereen nurmikolle kuuntelemaan hänen näkemyksiään maailmanmenosta. Palosaaressa ruoka oli erinomaista, mutta kaljavelli oli Pekalle ja minulle kauhistus. Kun aavistimme, että sitä tultaisiin tarjoamaan, pakenimme Paavolaan. Hilkkaa, Teuvo-serkkumme vaimoa, huvitti, kun paljastimme äkillisen vierailumme syyn.

Joskus kävimme Pirilässä tervehtimässä Arvi-setää, josta me kaikki lapset kovasti pidettiin. Pekka oli Arvi-sedän erityisessä suosiossa, koska hän oli Arvi-sedän kummilapsi. Pekka sai jopa ajaa Pirilän traktoria.  Tasa-arvon nimessä minä vaadin myös päästä traktorin rattiin. Ajomatkani päättyi ojaan Pekan suureksi riemuksi.  Viimeisenä työpäivänämme Sakki-setä pyysi meidät työhuoneeseensa, veti piirongin laatikosta lompakkonsa ja maksoi meille hymy suupielessä palkan. 

Sukulaiset ja elämänmeno Lappi Tl:ssä ovat tulleet minulle hyvinkin tutuksi äitini ja isäni kirjeenvaihdon kautta. Olen nimittäin tutustunut heidän vuosina 1924 -1935 käymään tiiviiseen kirjeenvaihtoon, joka löytyi kuolinpesästä. Isä ja äiti, Suodenniemeltä kotoisin oleva Emma (os. Karo) alkoivat seurustella jo koulun penkillä. Kirjeitä kirjoitettiin jo lukioaikana. Erityisen runsasta kirjeenvaihto oli, kun isäni oli kuusi vuotta Saksassa opiskelemassa eläinlääkäriksi, kun taas äiti kävi sairaanhoitajakoulun ja toimi valmistuttuaan Helsingissä Lastensairaalassa. Kirjeenvaihtoon tuli katko, kun pariskunta avioitui. Tiivistä kirjeenvaihtoa oli taas talvi- ja jatkosodan aikana. On ollut äärimmäisen arvokasta ja koskettavaa tutustua kirjeiden välityksellä nuoreen Emmaan ja Hannekseen ja samallas isän sukulaisiin ja ruonalaiseen elämänmenoon.

Ruokasalini seinällä on kehystettynä vanhoja valokuvia. Yhdessä niistä on kuvattuna mummuni isä, Isak Hollmén ja hänen kymmenen täysikasvuista lastaan.  Hilma-mummulla on korvissaan nuo suvun avioituneiden naisten kultaiset korvarenkaat. Toisessa kuvassa vietetään kummitätini, Ellenin ja Eino Yli-Kerttulan häitä. Suku on kokoontunut Pirilän pihalle. Ellen on keskiössä valkoisessa hääpuvussa. Isä on kuvassa vielä poikamies. Näitä kuvia katsellessa muistan lämmöllä sukujuuriani.

Arkiruuasta juhlapöytään – perinneruokaa nykypöydässä

Pitäjäruoka on perinneruoka, joka on nimikoitunut tietylle alueelle. Perinneruoka on puolestaan sukupolvelta toiselle siirtyvä tiedon ja taidon yhteenliittymä.  Satakunnan Lapissa pitäjäruokana on ollut lauantaiehtoonateria, mikä sisältää sallattia, piimäjuustoa, juurikasloodaa, suolasilakkaa, keitettyä sianlihaa, kakkoa ja ohrankryynivellinkiä. Sallattiin kuuluu punajuuri, porkkana, peruna, sipuli ja suola. Ainesuhteet vaihtelevat tekijän ja mieltymysten mukaisesti. Perinteisessä reseptissä punajuurta on noin puolet, perunaa vähiten, porkkanaa siltä välin ja sipulia ruokailijoitten mieltymysten mukaan. Monin paikoin siihen lisätään mm. silakkaa, silliä, etikka- tai suolakurkkua, mutta lappilaiseen perinteiseen reseptiin nämä eivät ole kuuluneet.

Lapsuudenkodissani, Kuolimaan Pertolassa, sallattia tehtiin aina lauantaisin.  Muistan elävästi, miten lauantaisin palatessani koulusta kotiin, minua odottivat tuvan pöydällä valmiiksi keitetyt kasvikset, joista tuli valmistaa sallatti. Tuo arkinen työ ei juuri pientä tyttöä imarrellut, se oli tylsää ja yksitoikkoista työtä. Toisaalta se vaati myös keskittymistä, että tuo herkku löytyisi ehtooaterian pöydästä toivotunlaisena. Punajuuren kuoret luiskahtivat mukavasti pois punaisen juuren pinnalta, mutta perunan ja porkkanan kuoriminen oli suttuista ja hidasta hommaa, joka on jäänyt mieleen vaivalloisena ja sotkuisena työvaiheena.

Kuoritut kasvikset viipaloitiin sallattikaukaloon, jossa ne hakattiin petkelillä pieniksi. Punajuuri käsiteltiin aina viimeiseksi, ettei se värjännyt koko sallattia. Äitini Eila Pertola oli erityisen tarkka, että hakkelus oli tasaista ja kaunista silmälle. Lopuksi kaikki ainekset sekoitettiin keskenään varovasti nostellen, jotta sallatti pysyi kauniina ja raikkaana. Sen viereen tarjolle laitettiin laimennettua etikkaa.

Sallatti on säilyttänyt paikkansa ruokapöydissämme perinteisenä pitäjäruokana. Nykyään se tosin tunnetaan enemmänkin juhlapöydässä kuin viikottaisissa kattauksissa. Se kulkee valtakunnallisesti kansankielellä rosolli.

Rauman pitäjäruoaksi on valikoitunut lapskoussi. Historia ei kerro, ovatko merimiehet tuoneet lapskoussin maailmalta vai vieneet lapskoussin Raumalta maailmalle. Lapskoussin ainekset ovat vaihdelleet aikanaan sen mukaan, mitä purjelaivoilla on kulloinkin ollut tarjolla. Suolaliha, mausteet ja juurekset ovat olleet yleisempiä raaka-aineita. Ne myös säilyivät hyvin pitkillä merimatkoilla. 1800-luvun Rauman purjelaivasto oli Suomen suurin ja lapskoussista tuli tämän vuoksi nimenomaisesti raumalainen perinneruoka, vaikka sitä valmistettiin muissakin laivastoissa.

 Lappi on ollut pitkään Rauman naapurikunta, mutta Lapissa ei ole tunnettu Lapskoussia. Minulle, Lapissa ikäni asuneena, tuo perinneherkku tuli tunnetuksi vasta aikuisiällä. Nykyisin valmistan sitä silloin tällöin perheelleni ja olenpa tarjonnut tuota herkkua muutaman kerran jopa juhlaruokana omassa kodissani.

Yhdenlainen Lapskoussin resepti, jota olen toteuttanut omassa keittiössäni

2 kg luista lihaa (nautaa ja sikaa)

25 kpl maustepippuria

25 kpl valkopippuria

2   isoa sipulia

    suolaa

 3 kg kuorittua perunaa

6 keskikokoista porkkanaa

2 pienehköä lanttua

pala selleriä

keskikokoinen palsternakka

suolaa

Lihat keitetään mausteitten kanssa kypsiksi. Kypsät lihat nostetaan liemestä. Liemi siivilöidään.

Lihat irrotetaan luista ja riivitään.

Kuoritut lantut, porkkanat, sipuli ja perunat keitetään kypsiksi. Keitinvetenä käytetään lihojen keitinlientä. Vettä lisätään tarvittaessa. Kun kasvikset ovat kypsät kaadetaan keitinliemi talteen, kasvikset soseutetaan huolimattomasti, niin että seos jää vähän kokkareiseksi. Joukkoon lisätään riivitty liha voimakkaasti sekoittaen esim. sähkövatkaimella. Sekoittamisen aikana lisätään keitinlientä tarvittaessa niin, että saadaan notkea ja pehmeä seos. Tarkistetaan suola.

Lapskoussi tarjotaan aina voisulan kanssa ja lisukkeeksi etikkapunajuurta tai etikkakurkkua.

Sivuston päivitys

Hei

Kuten varmaan huomasit Hollmén-suvun sivujen ulkoasu, on hieman muuttunut. Olemme vaihtaneet julkaisu alustaa. Ja vaikka nämä uudet sivut ovat hieman pelkistetymmän näköiset tällä hetkellä, antaa tämä vaihdos meille mahdollisuuden tehdä sivusta entistä paremmin suvun jäseniä palvelevan.

Terveisin Sukuneuvoston jäsen, Olli Haaslahti, sivujen ylläpitäjä.